Uutiset
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan resurssit edelleen riittämättömiä – ECRI:n väliarvio julkaistu
27.4.2022
Syyskuussa 2019 Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (ECRI) antoi viidennessä maaraportissaan Suomelle 20 suositusta rasismin ja suvaitsemattomuuden torjumiseksi. Hallitusta…
Lausunto: Kaivoslain uudistuksessa ei ole arvioitu riittävästi lakiehdotuksen vaikutuksia perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen
14.4.2022
Ihmisoikeuskeskus antoi 12.4.2022 työ- ja elinkeinoministeriölle lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi (HE) laiksi kaivoslain muuttamisesta. Ihmisoikeuskeskus toteaa lausunnossaan, että…
KKO:n tuoreet ennakkoratkaisut: kalastuslainsäädäntö on ristiriidassa saamelaisten perusoikeuksien kanssa
13.4.2022
Korkein oikeus totesi tuoreissa ennakkoratkaisuissaan, että saamelaisten perusoikeudet eivät toteudu nykyisen kalastuslain ja asetuksen nojalla.
Suomi YK:n ihmisoikeustarkastelussa marraskuussa – Ihmisoikeuskeskus antoi useita suosituksia ihmisoikeuksien toteutumisen vahvistamiseksi
12.4.2022
Ihmisoikeuskeskus kansallisen ihmisoikeusinstituution edustajana on antanut raportin Suomen yleismaailmallista määräaikaistarkastelua (UPR, Universal Periodic Review) varten. UPR on valtioiden välinen…
YK:n komitean langettava ratkaisu Suomelle on otettava huomioon vammaispalvelulain uudistuksessa
11.4.2022
YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien komitea on antanut ensimmäisen Suomea koskevan ratkaisunsa.
Lausunto: Epätarkkuus uhkaa vammaisten oikeuksia hallituksen esityksessä vammaispalvelulainsäädännön uudistamiseksi
8.4.2022
Vaikka esityksessä on joitakin parannuksia tämänhetkiseen lainsäädäntöön, muun muassa soveltamisala ja esityksen sekavuus uhkaa vammaisten oikeuksien toteutumista.
Lausunto: Lakiehdotus sukupuolen vahvistamisesta turvaa perus- ja ihmisoikeuksia – edellytys täysi-ikäisyydestä ei ole kuitenkaan sopusoinnussa lapsen oikeuksien kanssa
6.4.2022
Ihmisoikeuskeskus antoi 1.4.2022 sosiaali- ja terveysministeriölle lausunnon hallituksen esityksestä laiksi sukupuolen vahvistamisesta sekä siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Ihmisoikeuskeskus…
Lausunto: Perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arviointi jää vähälle huomiolle hallituksen esityksessä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta
31.3.2022
Ihmisoikeuskeskus kannattaa esitystä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta mutta pitää harmillisena perus- ja ihmisoikeusvaikutusten pinnallista arviointia.
Sosiaalisten oikeuksien komitea edelleen tyytymätön viiden järjestökanteluratkaisun täytäntöönpanoon Suomessa
29.3.2022
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea on tarkastellut vuoden 2021 raportissaan Suomea vastaan annettujen järjestökanteluratkaisujen täytäntöönpanoa (Suomen osuus raportissa s. 33 alkaen). Komitea…
Lausunto: YK:n yleissopimus tahdonvastaisia katoamisia vastaan vahvistaa oikeusvaltioperiaatetta
24.3.2022
Suomi on ratifioimassa kahdeksannen YK:n yhdeksästä keskeisestä ihmisoikeussopimuksesta: yleissopimuksen kaikkien henkilöiden suojelemiseksi tahdonvastaiselta katoamiselta. Yleissopimus…
Ihmisoikeuskeskus ja kansallinen ihmisoikeusinstituutio täyttävät 10 vuotta – työ ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolesta nyt yhä tärkeämpää
1.3.2022
Maaliskuussa tulee täyteen kymmenen vuotta siitä, kun oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen perustettu Ihmisoikeuskeskus aloitti toimintansa. Tämä oli kansallisesti tärkeä merkkipaalu perus- ja…
Lausunto: keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa ei huomioida riittävästi perus- ja ihmisoikeuksia
15.2.2022
Ihmisoikeuskeskus arvioi ympäristöministeriölle antamassaan lausunnossa, että ilmastopolitiikan suunnitelmassa ei oteta riittävällä tavalla huomioon ilmastonmuutoksen ja ilmastotoimien vaikutuksia…
Ihmisoikeuskeskuksen uusi Nuorten asiantuntijoiden ohjelma alkaa – nuorten ääntä on vahvistettava ihmisoikeustyössä
1.2.2022
Ihmisoikeuskeskuksen Nuorten asiantuntijoiden ohjelma pyörähtää käyntiin tänään 1. helmikuuta. Kyseessä on Ihmisoikeuskeskuksen uusi avaus, jolla halutaan tarjota uransa alussa oleville…
Lausunto: Esteettömyysdirektiivin toimeenpanon on oltava ihmisoikeuksia turvaavaa ja riittävästi resursoitua
31.1.2022
Ihmisoikeuskeskus peräänkuuluttaa lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle EU:n esteettömyysdirektiivin kansallista toimeenpanoa koskevasta esitysluonnoksesta riittäviä resursseja toimeenpanoon…
Rasismin vastustaminen on tärkeä osa ihmisoikeustyötä – Ihmisoikeuskeskus mukana Olen Antirasisti -kampanjassa
24.1.2022
Ihmisoikeuskeskus osallistuu oikeusministeriön ja yhdenvertaisuusvaltuutetun järjestämään Olen Antirasisti -kampanjaan 24.1.-6.2.2022. Kampanjan tavoitteena on muun muassa lisätä ja laajentaa…
Ihmisoikeusvaltuuskunta keskusteli kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan ajankohtaisista kysymyksistä
21.1.2022
Ihmisoikeusvaltuuskunta (IOV) kokoontui 20.12.2021 vuoden viimeiseen etäkokoukseen. Kokouksen teemana oli kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan ajankohtaiskuulumiset YK:sta ja Euroopan neuvostosta. IOV…
CRPD-komitean yleiskommentti yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä saatavilla nyt myös suomeksi ja ruotsiksi
10.1.2022
Vammaisten henkilöiden oikeuksien komitean (CRPD-komitean) yleiskommentti nro 6 käsittelee YK:n vammaisyleissopimuksen 5 artiklaa, joka muun muassa edellyttää, että sopimuspuolet kieltävät kaiken…
EIT:n pakkolääkintätuomion täytäntöönpano EN:n ministerikomitean erityistarkastelussa
16.12.2021
Ihmisoikeuskeskus on kesäkuusta 2021 kiinnittänyt erityistä huomiota viivästyksiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ja Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitean (SOK) Suomea koskevien…
Ihmisoikeuskeskus ja eduskunnan oikeusasiamies toteuttivat kyselyn yli 70-vuotiaiden kotona asuvien palveluista ja palvelutarpeista
16.12.2021
Ihmisoikeuskeskuksen ja eduskunnan oikeusasiamiehen teettämä kysely osoittaa, etteivät iäkkäät kotona asuvat henkilöt eivät aina saa tarvitsemiaan palveluja kotikunnaltaan.