Kannanotto: Hallituksen on vahvistettava vaarassa olevien ihmisoikeuspuolustajien suojelua

10.10.2022

Ihmisoikeuksia puolustavat joutuvat yhä useammin vakavaan vaaraan työnsä vuoksi myös Suomen lähialueilla. Ihmisoikeuspuolustajien avunpyynnöt EU:n ihmisoikeuspuolustajien suojelumekanismille (Protectdefenders.eu) lisääntyivät 23 prosentilla vuonna 2021 edellisvuoteen verrattuna, Euroopan komissio tiedotti viime viikolla. Kasvu oli ennätyksellisen suuri.

Ihmisoikeuskeskuksen ihmisoikeusvaltuuskunta on huolestuneena seurannut, miten ihmisoikeuspuolustajien on akuuteissa tilanteissa vaikea saada turvaa Suomesta. Joko pääsyä ei ole tai prosessit ovat hitaita ja monimutkaisia.

Suomella ei ole ihmisoikeuspuolustajille erityistä viisumimenettelyä tai esimerkiksi suojeluohjelmaa väliaikaisen turvan saamiseksi, toisin kuin esimerkiksi Irlannissa tai Saksassa. Ulkoministeriö on aloittanut selvitystyön humanitaarisesta viisumista, jonka avulla ihmisoikeuspuolustaja voisi päästä nopeasti ja joustavasti Suomeen. Asian käsittely kuitenkin siirtynee seuraavalle hallituskaudelle.

Euroopan parlamentin tuoreen tutkimuksen mukaan EU:n jäsenmaiden ihmisoikeussitoumukset ja viisumipolitiikka ovat keskenään ristiriidassa.

”Suomi on kansainvälisesti sitoutunut suojelemaan ihmisoikeuspuolustajia, ja ihmisoikeuspuolustajat on nostettu Suomen ihmisoikeuspolitiikan painopisteeksi. Nämä sitoumukset on nyt lunastettava”, painottaa ihmisoikeusvaltuuskunnan puheenjohtaja ja Ihmisoikeuskeskuksen johtaja Sirpa Rautio.

Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan uskottavuus edellyttää välittömiä toimia. Ihmisoikeusvaltuuskunta vaatii kannanotossaan hallitusta

  • kehittämään kokonaisvaltaisen toimintamallin, jolla ihmisoikeuspuolustajaa tuetaan niin lähtömaassa kuin Suomessa
  • turvaamaan nopealla ja joustavalla viisumimenettelyllä ihmisoikeuspuolustajan pääsy Suomeen ja
  • takaamaan suojelulle riittävät resurssit.

Ihmisoikeusvaltuuskunta on Ihmisoikeuskeskuksen laajapohjainen yhteistyöelin, jossa vakituisina jäseninä ovat ylimmät laillisuusvalvojat, erityisvaltuutetut ja Saamelaiskäräjien edustaja. Lisäksi jäseninä on muun muassa tutkijoita ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Ihmisoikeuspuolustajien tilanne on yksi Ihmisoikeuskeskuksen ja sen valtuuskunnan vaikuttamistyön painopisteistä sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Lisätiedot

Sirpa Rautio, ihmisoikeusvaltuuskunnan puheenjohtaja, Ihmisoikeuskeskuksen johtaja

sirpa.rautio@ihmisoikeuskeskus.fi, +358 9 4321 (eduskunnan vaihde)

Susan Villa, asiantuntija, Ihmisoikeuskeskus

susan.villa@ihmisoikeuskeskus.fi, +358 50 341 2267