Kysely: Vammaiset nuoret jäävät syrjään yhteiskunnallisesta toiminnasta

4.9.2019

Verkkokyselyllä selvitettiin vammaisten henkilöiden näkemyksiä heidän oikeuksiensa toteutumisesta.

 

Alle 25-vuotiaat vammaiset nuoret kokevat, etteivät he voi osallistua yhteiskunnan toimintaan yhtä hyvin kuin muut nuoret. Erityisesti he olisivat kiinnostuneita osallistumaan nykyistä paremmin harrastustoimintaan, kulttuuriin ja urheiluun.

Vammaisten nuorten ajatukset osallistumismahdollisuuksista käyvät ilmi laajasta verkkokyselystä, jolla selvitettiin, miten vammaisten henkilöiden oikeudet toteutuvat Suomessa. Kyselyyn vastasi yli 1 500 vammaista ihmistä tai heidän läheistään. Kysymyksissä kartoitettiin kaikki YK:n vammaisyleissopimuksen kattamat aihealueet. Suomi ratifioi YK:n vammaisyleissopimuksen vuonna 2016.

”Yksi YK:n vammaisyleissopimuksen läpileikkaavista periaatteista on vammaisten henkilöiden täysimääräinen ja tehokas osallistuminen ja osallisuus yhteiskuntaan. Tulokset kertovat meille selkeäsanaisesti, että nykyistä parempia toimenpiteitä osallistumisen parantamiseksi on suunniteltava ja toteutettava yhteistyössä vammaisjärjestöjen kanssa”, toteaa Ihmisoikeuskeskuksen johtaja Sirpa Rautio.

Vammaisfoorumi järjestää tänään 4.9.2019 iltapäiväseminaarin, jossa esitellään kyselyn tuloksia tarkemmin. Ihmisoikeuskeskus oli Vammaisfoorumi ry:n yhteistyökumppanina toteuttamassa verkkokyselyä. Tulokset tarjoavat poikkeuksellisen kattavan näköalapaikan vammaisten henkilöiden kokemuksille.

Tilaisuutta voi seurata suorana verkkolähetyksenä: https://livestream.com/Infocrea-fi/YK-vammaisyleissopimus

Seminaarissa esitellyt tulokset julkaistaan myöhemmin Vammaisfoorumin sivuilla: https://vammaisfoorumi.fi/ajankohtaista-2/

 

Lisätietoja:

Mikko Joronen

mikko.joronen@ihmisoikeuskeskus.fi

09 432 3784