Uutiset
FRA: Kiireettömän hoidon tarjoaminen paperittomille henkilöille kustannustehokkaampaa kuin pelkän kiireellisen hoidon tarjoaminen
3.9.2015
Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) tänään julkaisemassa raportissa vertaillaan paperittomien henkilöiden terveydenhuollosta syntyviä kustannuksia. FRA:n julkaiseman raportin mukaan EU:n…
FRA: kaikkien EU:hun saapuvien turvapaikanhakijoiden perusoikeuksia kunnioitettava
31.8.2015
Viime viikolla julkaistussa tiedotteessaan Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) viittaa traagiseen uutiseen, jonka mukaan yli 70 siirtolaista oli tukehtunut hylättyyn kuorma-autoon Itävallassa ja…
IOK:n lausunto uusien lukion opetussuunnitelman perusteiden luonnoksesta
28.8.2015
Ihmisoikeuskeskus vastasi toukokuussa 2015 Opetushallituksen avoimeen verkkokyselyyn lukion opetussuunnitelman perusteiden luonnoksesta. IOK:n vastaus keskittyy opetussuunnitelman perusteiden yleiseen…
IOK:n oma-aloitteinen lausunto tuomioistuinlaista ja tuomareiden koulutuksen kehittämisestä
27.8.2015
Ihmisoikeuskeskus antoi 21.8.2015 oma-aloitteisen lausunnon oikeusministeriölle koskien luonnosta hallituksen esitykseksi tuomioistuinlaiksi ja siihen liittyvästä koulutustyöryhmän mietinnöstä…
Uusia julkaisuja Ihmisoikeuskeskuksen sivuilla
26.8.2015
Ihmisoikeuskeskuksen verkkosivuilta löytyvät nyt seuraavat julkaisut ja asiakirjat: KP- ja TSS-sopimusten sisältämät ehdottomat oikeudet, Ihmisoikeuskeskuksen toimintasuunnitelma vuodelle 2016 sekä…
YK:n erityisraportoija saapuu tarkastelemaan saamelaisten ihmisoikeustilannetta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa
24.8.2015
YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien erityisraportoija Victoria Tauli-Corpuz osallistuu saamelaisten parlamentaarisen neuvoston järjestämään konferenssiin Ruotsin Hemavanissa 25.−27.8. ja tekee samalla…
EN: kidutuksen vastaisen komitean Suomea koskeva selonteko
20.8.2015
Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea (CPT) on antanut Suomea koskevan selonteon ja toistaa useita aiemmin antamiaan suosituksia. CPT esittää muun muassa jälleen huolensa siitä, että…
Perus- ja ihmisoikeusindikaattoreiden tutkimus alkaa JKK:ssa
20.8.2015
Tampereen yliopiston tutkimusuutinen 19.8.2015 Suomalaiseen oikeuskulttuuriin sopivia perus- ja ihmisoikeusindikaattoreita aletaan kehittää Tampereen yliopiston tutkimushankkeessa, jota rahoittaa…
Ihmisoikeuskeskuksen kansainvälinen katsaus 4/2015
18.8.2015
Ihmisoikeuskeskuksen kansainvälinen katsaus 4/2015 on nyt ilmestynyt. Katsauksen aiheita tällä kertaa ovat muun muassa: - Iso-Britannian suhtautuminen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT)…
Hallinto-oikeuden ratkaisu: parisuhdelain säännös ei perustuslain mukainen
10.8.2015
Laki rekisteröidystä parisuhteesta edellyttää, että mikäli kumpikaan parisuhteen osapuolista ei ole Suomen kansalainen, heidän on asuttava Suomessa kahden vuoden ajan ennen kuin parisuhde voidaan…
Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu: EU:n sisällä liikkuvien Itä-Euroopan romanien määrää liioitellaan
7.8.2015
Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun kaksi uusinta kommenttia käsittelevät romaneita. Valtuutettu moittii eräitä tiedotusvälineitä EU:n sisällä liikkuvien romanien määrän liioittelusta.…
IOK:n johtaja Sirpa Rautio EU:n perusoikeusviraston hallintoneuvoston jäseneksi
4.8.2015
Ihmisoikeuskeskuksen johtaja, varatuomari Sirpa Rautio on nimitetty EU:n perusoikeusviraston (FRA) hallintoneuvoston jäseneksi. Rautio toimii hallintoneuvostossa itsenäisenä asiantuntijana. Raution…
Istanbulin sopimus Suomen osalta voimaan 1.8.
31.7.2015
Naisiin kohdistuvan väkivallan sekä perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskeva Euroopan neuvoston yleissopimus (ns. Istanbulin sopimus) astuu Suomen osalta voimaan lauantaina 1.8.2015.…
IOK:n toimintakertomus 2014 julkaistu
29.6.2015
Ihmisoikeuskeskuksen toimintakertomus vuodelta 2014 on julkaistu Ihmisoikeuskeskuksen verkkosivuilla Julkaisut-osiossa. Toimintakertomus löytyy osoitteesta…
FRA:n vuosikertomus 2014
26.6.2015
Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) vuosikertomus 2014 ilmestyi 25.6.2015. Vuosikertomuksessa keskitytään keskeisiin perusoikeushaasteisiin ja -kehityskulkuihin Euroopan unionin alueella.…
Ihmisoikeuskeskuksen kansainvälinen uutiskatsaus 3/2015
3.6.2015
Kevät on vuosikertomusten aikaa. Tässä Ihmisoikeuskeskuksen kansainvälisessä katsauksessa keskitytään Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen ja ihmisoikeusvaltuutetun sekä YK:n…
Ihmisoikeusvaltuuskunnan suositukset ihmisoikeuskasvatuksen ja -koulutuksen edistämiseksi nyt myös viitottuna
3.6.2015
Ihmisoikeuskeskus julkaisi 14.2.2014 selvityksen ihmisoikeuskasvatuksen ja -koulutuksen toteutumisesta Suomessa. Selvityksen yhteydessä julkaistiin ihmisoikeusvaltuuskunnan seitsemän yleisluontoista…
FRA: Siirtolaisten työriisto arkipäivää riskialoilla
2.6.2015
Siirtolaisten vakava työriisto on EU:n alueella yleistä tietyillä riskialoilla, kuten rakennusteollisuudessa, maa- ja metsätaloudessa sekä ravintola- ja hotellialalla, kertoo EU:n perusoikeusviraston…
Ihmisoikeusvaltuuskunnan työpajassa perehdyttiin YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimukseen
1.6.2015
Ihmisoikeuskeskus järjesti maanantaina 25.5.2015 Pikkuparlamentissa ihmisoikeusvaltuuskunnan työpajan YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksesta. Tilaisuudessa perehdyttiin sopimuksen…
