COVID-19 valokuvanäyttely 11.6.-31.7.2021

8.6.2021

COVID19-valokuvanäyttely kertoo kuvien ja tarinoiden kautta, kuinka koronavirus tai sen uhka koskettaa meitä kaikkia. Iästä, elämäntilanteesta ja ammatista riippumatta ihminen kokee samoja pelon, ahdistuksen ja yksinäisyyden tunteita. Toivo kuitenkin elää.

 

 

Näyttely

Näyttely on osa valokuvataitelija Johanna Kareen KATSO IHMINEN™ -näyttelykonseptia. Kare haluaa kuviensa herättävän ajatuksia ja inspiroivan ihmisiä hyvään.

Näyttelyn on tilannut Ihmisoikeuskeskus ajatuksella näyttää kuvin ja tarinoin koronapandemian kasvot. Virus ja sen luoma tilanne on kaikille sama, mutta kuitenkin erilainen. Samoin Ihmisoikeudet ovat kaikille samat, vaikka ne usein toteutuvatkin eri tasoisesti, puutteellisestikin joidenkin osalta. Silti ihmiset ovat samanarvoisia, itsenään tärkeitä, näkemisen arvoisia. Jokaisella on tarina joka ansaitsee tulla kuulluksi, ja nähdyksi.

 

Näyttelyn avajaiset

Näyttelyn avajaisia vietetään perjantaina 11.6. klo 17-18.

Näyttelyn avaaja: Piispa emerita Irja Askola. Juontaja: Oona Kare.

Esiintyjät: Petri Laaksonen sekä Lauluduo Nancy & Aaron.

Puheet: kirkkoherra Hannu Ronimus ja Johanna Kare, joka myös lukee Ihmisoikeuskeskuksen tervehdyksen.

Tilaisuudessa myös haastatellaan kahta kuvattua henkilöä, Arto Antturia ja Päivi Suojasaloa.

Koronarajoitusten vuoksi tilaisuutta voi seurata vain Temppeliaukion kirkon Youtube-kanavalla Johanna Kareen valokuvanäyttelyn avajaiset - YouTube

 

Virtuaalinäyttely

Valokuvat ja tarinat ovat Temppeliaukion kirkon lisäksi perjantain jälkeen nähtävillä virtuaalisessa galleriassa osoitteessa https://katsoihminen.com/covid-19/ 

 

Johanna Kare on Suomen kameraseurojen liiton Vuoden valokuvaaja 2021. 

www.ihmisoikeuskeskus.fi

www.johannakare.com

https://www.facebook.com/valokuvataiteilijajohannakare/ 

www.temppeliaukionkirkko.fi