Sosiaaliturvan taso Suomessa ei huomioi elinkustannuskriisin negatiivisia vaikutuksia

5.5.2025

Euroopan sosiaalisen peruskirjan tunnus

Ruoan ja energian hintojen nousu on aiheuttanut Euroopan laajuisen elinkustannuskriisin, jonka vaikutukset heijastuvat erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin väestönosiin.

Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea (ESOK) arvioi sosiaalisten oikeuksien tilaa maaliskuussa julkaisemassaan raportissa. Selvitys käsittelee Euroopan neuvoston jäsenmaiden toimia sosiaalisten perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi, ja perustuu jäsenmaiden komitealle vuosien 2023–2024 aikana toimittamiin raportteihin.

Raportin päähavainto on, että elinkustannuskriisin negatiiviset vaikutukset ovat heikentäneet köyhimpien ja haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten asemaa.

Suomessa sosiaaliturvan heikentäminen, heikossa asemassa olevien tahojen edustajien riittämätön osallistaminen leikkausten valmisteluun sekä sosiaaliturvaleikkausten perusteleminen taloudellisen kestävyysvajeen parantamisella nousivat komitean huolenaiheeksi.

Ihmisoikeuskeskus on raportoinut komitealle Suomen niin sosiaalisten oikeuksien viimeaikaisista heikennyksistä kuin hallituksen riittämättömistä toimista sosiaalisten oikeuksien turvaamisessa ja elinkustannuskriisiin vastaamisessa. Monet hallituksen elinkustannuskriisiä torjuvat toimet olivat vain tilapäisiä tai vaikutuksiltaan pieniä.

Jäsenvaltioiden raportointi ESOK:lle

Suomi on ratifioinut Euroopan sosiaalisen peruskirjan ja raportoi siten säännöllisesti ESOK:lle sopimuksen täytäntöönpanosta. Komitea voi raportointijärjestelmän yhteydessä myös pyytää temaattisia raportteja jäsenvaltioilta. Temaattiset raportit koskevat ajankohtaisia, koko Eurooppaa koskettavia aiheita, jotka vaikuttavat taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumiseen. Valtioilta saadut raportit sekä niihin kansalaisyhteiskunnalta ja ihmisoikeustoimijoilta saadut kommentit toimivat perustana nyt tehdylle julkaisulle.

Tutustu

Aiemmin aiheesta

Lisätiedot

nuorempi asiantuntija Mikko Pursimo, p. 09 432 3784, etunimi.sukunimi@eduskunta.fi

Kuva: Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea