Korkein oikeus totesi tuoreissa ennakkoratkaisuissaan KKO:2022:25 ja KKO:2022:26, että saamelaisten perusoikeudet eivät toteudu nykyisen kalastuslain ja asetuksen nojalla. Perustuslain 17 §:n 3 momentissa turvataan saamelaisten oikeus kieleen ja kulttuuriin. Nämä turvataan myös mm. YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevassa sopimuksessa. Kalastuslaki ja kalastuslupakäytännöt kuitenkin käytännössä rajoittivat olennaisesti saamelaisten mahdollisuutta ylläpitää kulttuuriaan kalastamalla.

Tästä syystä korkein oikeus arvioi, että kalastuslaki on ilmeisessä ristiriidassa saamelaisten perustuslaissa turvattujen oikeuksien kanssa. Kyseessä on merkittävä ja harvinaislaatuinen päätös, sillä kynnys ilmeisen ristiriidan toteamiseksi tavallisen lain ja perustuslain välillä on korkea. Myös kalastuslain nojalla annettu asetus kalastuksesta Tenojoen vesistössä on ristiriidassa saamelaisten perusoikeuksien kanssa.

Ratkaisuissa turvattiin saamelaisten oikeus ylläpitää kalastuskulttuuriaan

Ensimmäisessä tapauksessa (KKO:2022:26) oli kyse saamelaisista henkilöistä, jotka olivat kalastaneet Vetsijoella ilman kalastuslupaa. Syyttäjä vaati heille rangaistusta luvattomasta pyynnistä. Saamelaiset totesivat, että kalastaminen Vetsijoella on oleellinen osa saamelaiskulttuuria, jonka ylläpitäminen perustuslaissa turvataan.

Paikalliset saamelaiset eivät saaneet kalastuslupia, sillä kalastuslupien – osin kalastusmatkailusta johtuvan – suuren suosion takia luvat oli myyty loppuun nopeasti myynnin aloittamisen jälkeen. Koska paikallisille saamelaisille ei ollut varattu omaa kalastuslupakiintiötä, ei saamelaisilla käytännössä ollut mahdollisuutta ylläpitää kulttuuriaan vallitsevan lupakäytännön puitteissa.

Korkein oikeus totesi, että ei ole välttämättä kiellettyä vaatia kalastuslupia myös saamelaisilta. Vaikka myös saamelaisten kalastusoikeuksia voidaan tietyin edellytyksin rajoittaa esimerkiksi ympäristön suojelemiseksi, ei perusoikeuksia saa kuitenkaan rajoittaa suhteettomasti tai tehdä tyhjäksi. Nykyinen lupakäytäntö oli olennaisesti rajoittanut saamelaisten kulttuuriin kuuluvaa kalastuksen harjoittamista. Tämän takia korkein oikeus hylkäsi syytteet luvattomasta pyynnistä.

Toisessa tapauksessa (KKO:2022:25) saamelaista henkilöä syytettiin kalastusrikkomuksesta, koska hän oli kalastanut Tenojoella sallitun kalastuskauden ulkopuolella elokuussa. Elokuu on kuitenkin erityisen merkityksellinen pyyntikuukausi saamelaisten kalastuskulttuurille. Kyse oli lisäksi lohiverkkokalastuksesta, joka on keskeinen saamelaisen kalastuskulttuurin osa.

Korkein oikeus totesi, että kalastuskauden rajaamiselle oli sinänsä hyväksyttävä syy, sillä vaelluskalakantojen tila oli vaarantunut. Kalakantoja olisi kuitenkin ollut mahdollista suojata tavalla, joka ei ole ristiriidassa saamelaisten perusoikeuksien kanssa. Nyt kalastuskauden merkittävä rajaaminen vaikutti olennaisesti saamelaisten mahdollisuuksiin ylläpitää kulttuuriaan.

Saamelaisten perus- ja ihmisoikeudet asetettiin etusijalle

Julkisella vallalla on velvollisuus turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Tämän takia perus- ja ihmisoikeuksien kannalta herkät lakiehdotukset viedään yleensä perustuslakivaliokunnan tarkasteltavaksi, jotta tavalliset lait eivät olisi ristiriidassa perus- ja ihmisoikeuksien kanssa. Joskus tuomioistuimissa tulee kuitenkin eteen tilanteita, joita ei ole otettu huomioon perustuslakivaliokunnassa lakia säädettäessä. Tällöin tuomioistuin voi jättää tavallisen lain soveltamatta, jos se on ilmeisessä ristiriidassa perus- ja ihmisoikeuksien kanssa (PL 106 §). Myös asetuksen voi jättää soveltamatta, jos se on ristiriidassa perus- ja ihmisoikeuksien kanssa (PL 107 §).

Näin korkein oikeus tuoreissa ratkaisuissaan nyt teki todetessaan, että kalastuslaki ja asetus kalastuksesta Tenojoen vesistössä oli ilmeisessä ristiriidassa saamelaisten perusoikeuksien kanssa. Tästä syystä korkein oikeus jätti kalastuslain ja asetuksen soveltamatta ja asetti saamelaisten perusoikeudet ja perustuslain etusijalle.

Erityisesti kalastuslain ilmeistä ristiriitaa tarkasteleva ratkaisu on merkittävä, sillä ilmeinen ristiriita perustuslain ja tavallisen lain välillä todetaan vain harvoin. Ihmisoikeuskeskus julkaisi vuonna 2021 selvityksen Perustuslain 106 §:n etusijasäännös ja ilmeisen ristiriidan vaatimus – onko aika kypsä muutokselle? (Ihmisoikeuskeskuksen julkaisuja 5/2021), jossa se tarkasteli tuomioistuinten ratkaisuja, joissa perustuslaki on asetettu etusijalle suhteessa tavalliseen lakiin. Tällaisia ratkaisuja on ollut vain kourallinen.

Ihmisoikeuskeskuksen selvityksen mukaan ristiriitatilanteiden toteamisen harvalukuisuus johtuu ilmeisyyden edellytyksestä – jos tuomioistuin voisi asettaa perusoikeudet etusijalle jo silloin, kun tavallinen laki on ristiriidassa perustuslain kanssa, tulisivat perusoikeudet paremmin turvatuiksi. Näin tehdään jo, kun on kyse ristiriidasta asetuksen ja perustuslain välillä.