Ikääntyneet saamelaiset tarvitsevat omankielisiä palveluja

Vuonna 2019 vietetään kansainvälistä alkuperäiskansojen kielten teemavuotta ja saamen kielten viikkoa juhlistetaan 21.-27.10.2019. Ihmisoikeuskeskus vastasi Saamelaiskäräjien kutsuun osallistua teemaviikolle nostamalla esiin saamelaisten vanhusten oikeudet omaan kieleen. Pääsimme myös tutustumaan saamelaisvanhusten elämään Inarin seudulla. Kaikki tekstit ovat luettavissa kaikilla kolmella saamen kielellä.

Kotona tervehtivät linnut

Onni Aikio, 76, asuu vaimonsa Lailan, 59, kanssa kotipaikassaan Inarijärven rannalla. Onni on syntynyt ja kasvanut samassa paikassa ja tehnyt elämäntyönsä poromiehenä ja kalastajana isänsä jalan jäljissä.

Onni ja Laila Aikio sanovat, että ympäristö ja luonto ovat ne, joka ovat alkaneet pitää huolta heidän jaksamisestaan. Kaikki mitä he tarvitsevat on täällä kotona. Lähimpään palvelukotiin heiltä on matkaa 80 kilometriä.

”Ei meikäläinen osaiskaan asua siellä”, sanoo Onni palvelukodista. Onni käy välillä lomahoidossa, ja vaikka palvelukodissa tapaakin vanhoja tuttuja ja pääsee juttelemaan tuttujen poromiesten kanssa, puuttuu sieltä tuttu ympäristö. Kotona tervehtivät linnut ja eloisa Eeliš-koira sekä maisema Inarijärvelle, josta saa seurata vuodenaikojen vaihtelua.

Kotona Onnilla on erilaisia laitteita pärjäämisen apuna, kun Laila käy päivätyössä 40 kilometrin päässä. Laila kirjoittaa aamulla Onnille muistikirjaan ylös päivän askareita ja sen tärkeimmän, moneltako hän tulee kotiin.

Onni ja Laila Aikio kuuluttavat omankielisten palveluiden perään. Laila toivoisi esimerkiksi, että muistitesti pystyttäisiin tekemään Onnin äidinkielellä, inarinsaamen kielellä.

Teksti: Johanna Alatorvinen

Kuvat: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Saamenkielinen kylätalkkari kertoo kuulumiset omalla kielellä

Anni Äärelä, 82, hyppää auton rattiin ja ajaa mäen taakse ilmoittamaan lähistöllä oleville poroille, että on tullut kotiin. Kaksi poroa ilmaantuu hetken päästä Annin perässä pihalle, ja porot tietävät tasan tarkasti, minkä oven taakse asettuvat odottamaan ruokaa. Tytär Inger-Anne kertoo porojen olevan äidillensä maailman tärkeimmät, eikä hän viihdy montaa päivää poissa kotoa, kun takaisin on päästävä huolehtimaan poroista ja koirasta.

Anni Äärelän puoliso asuu 115 kilometrin päässä palvelukodissa, ja Anni asuu pariskunnan talossa yksin. Lähimmän naapurin luo on matkaa 25 kilometriä ja kauppaan Inariin 75 kilometriä. Lapset ovat yrittäneet saada äitiänsä muuttamaan lähemmäs palveluita, mutta Anni tuntee olonsa tarpeelliseksi kotonaan. Hän osallistuu edelleen kuntonsa mukaan porotöihin ja tekee käsitöitä.

Saamenkielinen kylätalkkari käy Annin luona noin kahden viikon välein. Nuo hetket ovatkin tärkeitä, sillä työn lomassa pääsee kuulemaan kylän jutut ja vaihtamaan kuulumisia omalla kielellä pohjoissaameksi. Myös saamelaiskulttuurin tunteminen on tärkeää. Anni kertoo saamelaisuuden olevan hänen koko elämänsä, ja hänen elämänmittainen tehtävänsä on siirtää se tuleville sukupolville.

Toisinaan ikääntyessä vaaditaan myös luovia ratkaisuja. Annin puolison ollessa vielä kotona he tekivät tulet pihalle, jottei tarvinnut lähteä metsään saakka. Näin tuttuja askareita voi tuoda lähemmäs, kun ei pääse enää metsään liikkumaan. Anni Äärelä sanookin pysyvänsä kunnossa, kun kulkee luonnossa ja touhuaa.

Teksti: Johanna Alatorvinen

Kuvat: Hanna-Kaisa Hämäläinen