Sosiaaliturvamuutokset heikentävät jo ennestään haavoittuvassa asemassa olevien tilannetta
26.9.2024
Sosiaali- ja terveysministeriön 23. syyskuuta julkaisema muistio sosiaaliturvamuutosten yhteisvaikutuksista osoittaa, että muutosten negatiiviset vaikutukset kasautuvat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa oleville ryhmille. Muistio osoittaa myös, että vaikutukset perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiselle tulee arvioida ennen mittavia lainsäädäntömuutoksia ja että hallituksen pitää turvata perustoimeentulo myös muutosten jälkeen.
Arviointimuistion perusteella sosiaaliturvamuutosten merkittävimmät negatiiviset vaikutukset kohdistuvat pienituloisiin ja julkisia palveluita paljon käyttäviin henkilöihin. Haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten toimeentuloon kohdistuvat kasaantuvat muutokset aiheuttavat erilaisia sosiaalisia vaikutuksia, kuten asunnottomuutta, erityisesti lasten ja nuorten syrjäytymistä ja sairauksien hoitamatta jättämistä.
Kun toimeentuloturvaan tehdään useita mittavia muutoksia, niiden vaikutukset perustoimeentulon riittävyyteen pitää arvioida etukäteen, jotta vaikutukset voidaan ottaa huomioon muutoksista päätettäessä. Sosiaali- ja terveysministeriön muistio osoittaa, että toimeentuloturvan muutosten yhteisvaikutukset ovat mittavia nimenomaan niillä henkilöillä, jotka ovat muutenkin haavoittuvassa asemassa.
Hallituksen pitää nyt varmistaa, että muutosten jälkeenkin perustuslain ja Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten edellyttämä perustoimeentulon turva edelleen toteutuu myös heikoimmassa asemassa olevilla ihmisillä.
Ihmisoikeuskeskus on toistuvasti lausunnoissaan vaatinut perus- ja ihmisoikeusvaikutusten huolellista ennakkoarviointia sekä kansainvälisoikeudellisten sitoumusten noudattamista. Esimerkiksi YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien komitea (TSS-komitea) ei ole pystynyt arvioimaan Suomen sosiaaliturvan riittävyyttä, sillä Suomen hallitus on toimittanut vain puutteellisesti tietoa toteutettujen tai valmistelussa olevien muutosten vaikutuksista.
- STM: Vuosien 2024 ja 2025 toimeentuloturva- ja sosiaali- ja terveyspalvelulainsäädännön muutosten yhteisvaikutukset eri ihmisryhmien perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen (sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivut)
Aiemmin aiheesta
TSS-komitea: Hallituksen sosiaaliturvaa koskeva raportointi puutteellista (19.12.2023)
Lisätietoja
asiantuntija Sanna Ahola, 09 432 3783, etunimi.sukunimi@ihmisoikeuskeskus.fi
johtaja Jarna Petman, 09 432 3780, etunimi.sukunimi@ihmisoikeuskeskus.fi